Nyt se on mahdollista – liittymäsopimuksia tehdään ja valokuituhankkeen toteutuminen on kiinni alueen asukkaista ja kiinteistönomistajista.
Hankkeen etenemisen vaiheet:
Pyhällön kyläyhdistyksen aktiivisuus on käynnistänyt keskustelun valokuituyhteyksistä Kymijoen Kyläkuidun kanssa. Kyläkuitu on järjestänyt kyläyhdistyksen kanssa yhteistyössä infotilaisuuksia, joissa on esitelty valokuituyhteyksiä ja -hankkeiden toteutusta.
Syksyllä 2018 käynnistettiin hankesuunnittelu ja Kyläkuitu haki rahoitusta hankkeelle Kaakkois-Suomen Ely-keskukselta yleishyödyllisten investointien teemahaussa (1.1. - 31.3.2019). Kyläkuitu sai Elyltä alustavan rahoituspäätöksen huhtikuussa 2019, jonka jälkeen Kyläkuitu on jatkanut tarvittavia toimenpiteitä virallisen rahoituspäätöksen saamiseksi. Julkinen kuuleminen toteutettiin toukokuussa 2019 ja reitin suunnittelu kaapelinsijoituslupien hakemiseksi Ely-teiden varteen tehtiin loka-marraskuussa 2019 . Virallinen rahoituspäätös saatiin Ely-keskukselta joulukuussa 2019. Haminan kaupunginvaltuusto teki lainapäätöksen rakentamisenaikaisesta rahoituksesta kesäkuussa 2020.
Suunnittelun on kilpailutuksessa ja urakoinnin kilpailutusta valmistellaan. Tavoitteena alueelle on n.130 sopimusta, hankehakemuksessa määritellystä alueesta voidaan poiketa, mikäli tilaajia ja tarvetta valokuituliittymille on aiemmin määritellyn hankealueen ulkopuolella esim. Paijärvi.
Rakennettavan verkon aikataulun, laajuuden ja sijainnin ratkaisevat siis alueen kiinteistönomistajat ja heidän tekemänsä liittymätilaukset.
Liittymäsopimusten teko alueelle on aloitettu 9.7.2020 Pyhällön kyläverkko-hankkeen aloitustilaisuudessa, jossa tehtiin kaksi sopimusta. Koronatilanteesta ja kesälomista johtuen liittymämyynti toteutetaan alkuvaiheessa vain tämän sähköisen sopimuslomakkeen kautta. Myöhemmin syksyllä pyritään aloittamaan myös alueella tapahtuva myyntityö, mikäli koronatilanne sen sallii.
Nyt siis viidakkorumpu soimaan ja sopimuksia solmimaan, elo-syyskuussa 2020 tehtyihin liittymätilauksiin lupaamme 3kk maksutonta palvelua asiakkaan valinnan mukaan ja loka-marraskuussa tehtyihin sopimuksiin 2kk maksutonta palvelua kun liittymä otetaan heti valmistumisen jälkeen käyttöön.
Sopimusten tekeminen ei aiheuta asiakkaalle kustannuksia, mikäli hanke ei etene ja liittymiä ei pystytä toimittamaan vähäisen tilausmäärän vuoksi. Laskutukset liittymistä käynnistyvät kun Kyläkuitu on tehnyt päätöksen rakentamisen aloittamisesta alueella ja rakentaminen saadaan käyntiin, jolloin myös varmistuu toimitettavat/laskutettavat liittymät.
Sähköinen sopimushallinta on nyt saatu testattua ja kokemuksemme mukaan järjestelmä on toiminut hyvin, joten voimme jakaa linkin nyt internet-sivuillamme asiakkaidemme käytettäväksi.
Liittymäsopimuksen voi tehdä käyttäen oheista linkkiä, jossa asiakkaan tunnistus tehdään sähköisellä pankkitunnisteella.
https://xn--kylkuitu-2za.kymtenance.fi/liity/project/nPmo7Ir-ZQG4l1vf
Tehtyjä sopimuksia päivitetään suunnittelujärjestelmäämme, ja sopimustilannetta pystyy seuraamaan osoitteessa https://kylakuitu.fi/rakentaminen
Kartalla tehdyt sopimukset näkyvät vain suuntaa antavina eikä tarkkoja osoitetietoja näytetä julkisesti.
Seuraavan kerran sopimustilannetta päivitetään 14.9.2020 alkavalla viikolla.
Lisätietoja ja yhteydenotot, jos sopimuslinkin toiminnassa ongelmia:
Aulikki Kylliäinen puh. 040 528 4454 (lomalla 17.8 – 5.9.2020)
Ari Ripatti puh. 020 775 0881 ja Tarja Lindström puh. 020 775 0880