Uutiset

11.07.2017

Ohjausryhmä: Haminan kaupunki: Minna Nordström, Eltel Networks Oy: Markku Hatara ja Antti Sihvo, Kymijoen Kyläkuitu osk: Aulikki Kylliäinen ja Jarno Laitinen

Edellä mainittujen hankkeen virallisten tahojen lisäksi ohjausryhmään kutsuttiin Kannusjärven alueen asiantuntijajäseneksi Juha Toikka. Hankkeen edetessä ja painopisteen siirtyessä Metsäkylän alueelle voidaan asiantuntijajäsen nimetä Metsäkylän alueelta.

Ohjausryhmä kokontuu ensimmäisen kerran elokuun alkupuolella.

Valokuituliittymäsopimusten tekeminen on aloitettu painottuen Kannusjärven ja Kitulan kylien alueelle, sopimusten tekeminen on lähtenyt hyvin käyntiin.

Kyläkuitu on saanut Pirkanmaan ELY-keskukselta luvat kaapelien sijoittamiseen Kannusjärven ja Kitulan valtionteille. ELYn myöntämät luvat mahdollistavat rakentamisen aloittamisen heti kun riittävä määrä liittymäsopimuksia on allekirjoitettu.

Kannusjärven ja Kitulan kylien kiinteistönomistajilta ja kyläläisiltä toivotaan nyt omaa aktiiivisuutta asian edistämiseksi ja liittymäsopimusten tekemiseksi. Mikäli rakentaminen saadaan käyntiin elokuun aikana, valokuituliittymät ovat käytettävissä jo tämän syksyn aikana.

 

 

30.05.2017

Kyläkuitu on tänään 30.5.2017 tehnyt hankintapäätökset valokuituverkon rakentamisesta uusille alueille julkisen kilpailutuksen perusteella. Kyläkuitu jatkaa valokuituverkon rakentamista Kouvolan pohjoisosissa laajakaistalain mukaisilla Huhdasjärven ja Hillosensalmen hankealueilla. Lisäksi Kyläkuitu laajentaa toiminta-aluettaan ELY-keskuksen kyläverkkotuella Haminan Kannusjärven-Kitulan ja Metsäkylän elinvoimaisiin kyliin. Rakentaminen pyritään aloittamaan syksyllä 2017, mutta pääsääntöisesti rakentaminen tulee painottumaan vuoteen 2018. Pääurakoitsijaksi on julkisen kilpailutuksen pohjalta valittu Eltel Networks Oy. Sopimusneuvottelut Eltelin kanssa ja liittymäsopimusten tekeminen tuleville rakentamisalueille ovat käynnistymässä.

Kymijoen Kyläkuitu jatkaa siis määrätietoista valokuituverkon rakentamista ja alueellisen elinvoiman parantamista. Kokonaisuudessaan valokuituverkkoa on rakennettu yli 1300 km ja nopean tietoliikenteen vaikutusalueella on jo tuhansia kotitalouksia, yrityksiä ja loma-asuntoja.

Lisätietoa nopean tietoliikenneyhteyden hyödyistä saatavilla uudesta esitteestämme sekä verkkosivuilta.

http://www.esitteemme.fi/Kymijoen_Kylakuitu/WebView/

www.kylakuitu.fi

30.05.2017

Kyläkuitu osk:n 7.vuosikokous sujui asiallisen keskustelun ja päätöksenteon merkeissä.

Kyläkuitu teki historiansa ensimmäisen voitollisen tuloksen vuonna 2016.Vuosikouksessa vuoden tilinpäätös hyväksyttiin ja vastuuvapaus myönnettiin tilivelvollisille.

Hallituksen esittämä sääntömuutos, joka mahdollistaa liittymäosuuksien antamisen hyväksyttiin yksimielisesti. Liittymäosuuksien antamisen tarkoituksena on oman pääoman vahvistaminen, joka vaikuttaa lainojen korkokustannuksiin.

 

Hallituksen erovuoroiset jäsenet valittiin uudelleen. Kyläkuidun hallitus jatkaa vuoden 2016 kokoonpanolla.

 

Valittu hallitus oli päätäntävaltaisena paikalla ja piti vuosikokouksen jälkeen järjestäytymiskokouksen.

Esa Vigren, puheenjohtaja

Anniina Peltola, varapuheenjohtaja

muut jäsenet:

Heikki Koskinen, Aulikki Kylliäinen, Antti Mesiäinen, Veikko Mitikka, Aki Nio ja Seppo Rasi

varajäsenet:

Jukka Kemppinen, Kalevi Korjala ja Jarkko Niemelä

20.10.2016

Pohjois-Kymen Kasvu ry:n myöntämällä Leader-hankerahoituksella toteutettu Hillosensalmen ja Huhdasjärven hankealueita koskeva selvitys valokutuverkon rakentamistarpeesta on päättymässä.

Esiselvityshankkeen aikana on valokuituverkon rakentamishanketta esitelty lähes kolmessakymmenessä tilaisuudessa. Tiedotusta on hoidettu myös kyläyhdistysten, tiehoitokuntien sekä muoiden alueilla toimivien tahojen kanssa yhteistyössä, kiitos kaikille esiselvityshankkeen toteuttamiseen osallistuneille.

20.10.2016 mennessä on Hillosensalmen alueella saatu 101 valokuituliittymän hankinnasta kiinnostuneen kiinteistönomistajan yhteystiedot ja Huhdasjärven alueella kiinnostuneita on 127. Lisäksi on kartoitettu alueilla toimivia yrityksiä, vakituisesti asuttujen ja vapaa-ajan kiinteistöjen määrää sekä olemassaolevia tietoliikenneyhteyksiä.

Esiselvityshankkeen tulosten perusteella Kymijoen Kyläkuitu osk:n hallitus on kokouksessaan 18.10.2016 päättänyt, että vaiheen III hankealueiden (Hillosensalmi ja Huhdasjärvi) rakentamishanketta lähdetään viemään eteenpäin rahoitusneuvotteluilla Kouvolan kaupungin kanssa sekä suunnittelun ja rakentamisen kilpailuttamisella. Tavoitteena on rakentamisen aloittaminen vaiheen III hankealueilla vuoden 2017 aikana.

Sovellus kiinnostuneiden yhteystietojen keräämiseen on edelleen toiminnassa, joten jos et ole vielä mukana voit käydä viemässä yhteystietosi ja alueella olevan kiinteistösi osoitetiedot järjestelmäämme osoitteessa https://kiinnostuneet.kylakuitu.fi/

Yhteystietonsa järjestelmään tai muuten Kyäkuidulle toimittaneisiin kiinteistönomistajiin olemme yhteydessä ja teemme viralliset liittymäsopimukset rakentamishankkeen edetessä.

12.09.2016

Maistraatista ostettujen kiinteistönomistajatietojen perusteella Kyläkuitu on esiselvityshankkeen toimesta postittanut alueelle n. 2500 kirjettä, jossa kerrotaan valokuituverkon rakentamisesta.

Ensimmäiset kirjeet ovat saapuneet asiakkaillemme perjantaina ja niiden perusteella on järjestelmäämme https://kiinnostuneet.kylakuitu.fi/ tullut jo viikonlopun aikana lisää kiinnostuneiden kiinteistötietoja.

Reaaliaikaista seurantaa emme pysty järjestämään, mutta karttatilannetta pyritään päivittämään vähintään kerran viikossa ja rakentamiskartalle viemme tietoja päivittäin.

Jos omistat kiinteistön Hillosensalmen tai Huhdasjärven hankealueelta, etkä ole saanut kiinteistönomistajille tarkoitettua kirjettä, voit lukea sen tästä.

Esiselvityshanke em. alueita koskien on päättymässä, toimithan siis pian tai viimeistään syyskuun 2016 loppuun mennessä jos haluat kiinteistöösi tulevaisuuden tarpeisiin riittävän tietoliikenneyhteyden.

Pages